Hae Yrityskummiksi – Mentoriksi, miten se tapahtuu?

Yrityskummiksi – Mentoriksi

Yrityskummit ovat valtakunnallisesti suurin mentorointiverkosto, jonka kautta yrittäjät saavat neuvontaa liike-elämää tuntevilta asiantuntijoilta. Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry on Etelä-Suomen suurin mentoriverkosto.

Kyky, kokemus, halu ja aikaa toimia Yrityskummina
Yrityskummin pitää kyetä toimimaan yrittäjän luottohenkilönä yrityksen asioita koskevissa keskusteluissa.

Tämän vuoksi yrityskummilla pitää olla vankka kokemus yrittäjänä tai yritysten tai muiden elinkeinoelämän organisaatioiden johto- tai asiantuntijatehtävistä, vaikka hänen ei toki odoteta olevan kaikkien asioiden osaaja. Yrityskummi tuntee käytännössä pk-yrityksen yritystoimintaan liittyvät muutostilanteet, ja osaa ennakoida siihen liittyviä riskejä sekä arvioida mahdollisuuksia ja uhkia. Hän on hyvä kuuntelija, omaa hyvät vuorovaikutustaidot ja tulee luontevasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Yrityskummi on sitoutunut ja motivoitunut kehittämään mentoroitavana olevaa yritystä ja tukemaan yrittäjää. Hän haluaa myös kehittää itseään ymmärtämään entistä paremmin eteen tulevia yrityselämän haasteita.

Yrityskummi pitää tärkeänä ja arvostaa:
• Mentoroitavan yrityksen menestymistä
• Vuorovaikutustaitoja
• Riippumattomuutta
• Vastuuntuntoista yhteistyötä
• Vapaaehtoisuutta
• Aktiivisuutta

Yrityskummilla pitää olla mahdollisuus ja halu käyttää aikaansa yrityskummina. Tavoite on, että jokaisella yrityskummilla on vähintään 3-4 mentoroitavaa yrittäjää/vuosi.

Jos kiinnostuit edistämään kehittyvää yritystoimintaa yrityskummina, voit täyttää hakemuslomakkeen

Linkki: Yrityskummien valinta prosessi, valinta kritteerit.

Kopioi hakemuslomakkeen kenttään Lisätietoja alla olevat kysymykset ja kirjoita vastauksesi kunkin kysymyksen alle.

  1. Millaisena näet yrityskummin roolin?
  2. Millaisissa asioissa tai haasteissa voit mielestäsi olla hyödyksi yrityskummina?
  3. Mitä haet itsellesi yrityskummitoiminnasta?
  4. Kokemuksesi yrittäjyydestä?
  5. Digitaalisuus, Sosiaalisen median ja nettisivujesi kokemukset ja tilanne?
  6. Miten uskot selviäväsi tilanteesta kun yrittäjä tarvitsee ainoastaan henkistä tukea tai vertaistukea ja/tai on kriisissä?
  7. Miten paljon aikaa voit yrityskummitoimintaan käyttää?

Lisää linkki mahdollisiin LinkedIn tietoihisi.

Lopuksi paina vain kerran Lähetä. Lomakkeen tallentaminen ja lähettäminen kestää hetken eli odota.

Tästä Hakemuslomakkeeseen 

Saatuaan hakemuksesi alueyrityskummi lähettää sinulle vahvistuksen lomakkeen saapumisesta sekä tutustuttavaksi yrityskummien perusaineistoa: yrityskummisopimuksen, eettiset säännöt, yrityskummin toimenkuvan, mentorointisopimuksen.

Rekrytointiprosessi

Yrityskummiehdokas täyttää verkossa olevan hakemuslomakkeen. Lomakkeen täyttämisen jälkeen alueyrityskummi ottaa yhteyttä yrityskummiehdokkaaseen ja sopii haastattelusta, jonka tekevät yhdistyksemme hallituksen jäsenet.

Yrityskummiksi valinta, haastattelu, valinta kriiterit, hyväksyminen

Linkki: Yrityskummien valinta prosessi, valinta kritteerit.

Haastattelujen perusteella Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry:n hallitus tekee päätöksen yrityskummiksi hyväksymisestä. Sen jälkeen Suomen Yrityskummit ry:n hallitus vahvistaa päätöksen.

Näiden hyväksymisten jälkeen henkilötietosi viedään valtakunnalliseen yrityskummien tietojärjestelmään.

Ennen mentoroinnin aloittamista järjestämme perehdytyksen. Paitsi kirjallista aineistoa yrityskummin toiminnasta se koostuu perehdytystilaisuuksista, osallistumisesta yrittäjäklinikoihin sekä mentoroinnnista kokeneen yrityskummin kanssa. Perehdytystilaisuuksia järjestetään pari kertaa vuodessa tai tarpeen mukaan.

Tulet saamaan alueyrityskummilta tai yhteyskummilta sähköposteja koskien yrittäjien mentorointipyyntöjä. Sinulle lähetetään myös yrityskummien valtakunnallisia ja alueellisia tiedotteita ja kutsuja.

Kun tietosi on viety yrityskummien tietojärjestelmään niin sinulle lähetetään salasana, jolla voit kirjautua Yrityskummien valtakunnalliseen Intranettiin. Käyttäjätunnuksena toimii se sähköpostiosoite jonka olet hakemuksessa ilmoittanut. Vaihda salasana uuteen ensimmäisen kirjautumisen jälkeen.